Ajankohtaista jäämistöoikeutta
15.1.2027 Etäkoulutus
Koulutuksen kuvaus
Jäämistöoikeus elää jatkuvasti oikeuskäytännön kehittyessä, ja käytännön työssä esiin tulevat tilanteet voivat olla yhä monimuotoisempia – erityisesti kansainvälisten liittymien lisääntyessä. Tässä koulutuksessa tarkastellaan ajankohtaisia teemoja ja tuoretta oikeuskäytäntöä keskeisistä jäämistöoikeudellisista kysymyksistä.
Aamupäivän aikana käsitellään muun muassa virallisselvityksen käynnistämiseen liittyviä näkökulmia, kansainvälisen perimyksen erityistilanteita sekä pesänselvittäjän asialegitimaatiota KKO:n ratkaisukäytännössä. Lisäksi perehdytään testamenttikanteiden kohtuullisen ajan arviointiin, ennakkoluovutuksiin ja tasajaon periaatteeseen sekä perinnöttömäksi tekemistä koskeviin kysymyksiin hovioikeuskäytännössä.
Kouluttaja Tuulikki Mikkola, OTT, professori (TY)

Tuulikki Mikkola toimii kansainvälisen yksityisoikeuden ja perheoikeuden professorina Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on kokenut kouluttaja, joka on saanut paljon hyvää palautetta käytännönläheisestä otteestaan opetuksessa. Mikkolan viimeisin kirja on nimeltään Parisuhteet, varallisuus ja sopimukset (Alma Insights, 2021). Kirjojen lisäksi Mikkolalla on suuri määrä julkaisuja oikeustieteen alan kotimaisissa ja kansainvälisissä julkaisuissa.
Koulutuksen sisältö
- Näkökohtia virallisselvityksen käynnistämisestä
- Erityistilanteena kansainvälinen perimys: miten perittävän ja/tai jäämistöomaisuuden liittymät ulkomaihin vaikuttavat selvityksen käynnistämiseen Suomessa
- Pesänselvittäjän asialegitimaatio ja KKO
- Kohtuullinen aika testamenttikanteissa
- Ennakkoluovutukset ja tasajaon periaate
- Erityiskysymyksenä perinnöttömäksi tekeminen ja HO
Ilmoittaudu
IlmoittauduLisätietoja
Juho Mutka koulutussuunnittelija
juho.mutka@lapinkesayliopisto.fi Puh. 040 502 5679Tutustu perumisehtoihimme